sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi palovammoilla

Olisi vuosi voinut vaihtua vähemmän touhomaisesti ja enemmän järjellisesti. 

Ensinnäkin lentsu, jonka luulin jo jättäneen maallisen tomumajani ja siirtyneen kiusaamaan toisia ulottuvuuksia, pääsi yllättämään takavasemmalta ja saapui entistä ehompana vieraisille. Tursaamista, möreä-äänistä murinaa ja köhimistä on koko viikko ollut. Onneksi uuden vuoden juhlistamiset ja tiiviissä väkijoukossa hillumiset eivät minua hirveästi kiinnosta - en käsitä, miksi pitää räjäytellä ilmakehää ja rahaa vain vuoden vaihtumisen vuoksi - mutta olisin sentään vähän raikkaammalla ololla ja vähemmän punaisella nenällä tahtonut ottaa uuden vuoden seikkailut vasstaan. Ja aivonikin voisivat olla vähemmän rähmäiset. Olen kuitenkin toiveikas, että saan vielä ääneni joku päivä takaisin ja kykenen kommunikoimaan muutenkin kuin möreällä nasaalilla.

Lentsuilu on maailman mittakaavalla mitättömän pieni riesa, joten vissiin kaipasin elämääni lisähaasteita ja päätin lähipiirini suureksi iloksi järjestää ylimääräisen tyhmyyden ohjelmanumeron, kun vuoden viimeistä viikonloppua vietimme Uudessakaupungissa. Kaikki meni matkallamme muutoin oikein loistavasti, vaan reissumme loppuhuipennukseksi onnistuin kippaamaan haudutuskattilasta kuumaa vettä suoraan käsivarrelleni, joka hehkuu nyt räikyvän punaisena ja on meheviä vesikelloploomuja tulvillaan. No kun puhua pälpätin samaan aikaan jääkiekosta ja heiluin kattilan kanssa. Älkää peljätkö, en aio pistää inhorealistista kuvamateriaalia palluraisista, vaan tyydyn jakamaan suuren tuskani kirjallisessa muodossa. Kukaan ei kärsi niin paljon kuin minä!



Lähistöllä oli hoitotyyppi, joka kävi tarkistamassa tilanteen, eikä tahmanäpin tarvinnut selviytyä päivystykseen asti (se olisi ollut ahdistava savotta, sillä kuka nyt vapaaehtoisesti sairaalaan tahtoo). Jälkikäteen mietittynä olen todella iloinen, ettei mitään vakavaa tapahtunut - vettä ei räiskynyt koirien tai kanssaihmisten päälle ja vain pikku tippanen lennähti pärstääni päin. Ja onneksi vain veden kanssa saikkasin, sillä vedestä aiheutuvat palovammat parantunevat muutamassa päivässä. Käsi tukevasti paketissa onnittelen itseäni jälleen kerran uskomattoman mahtavista kömpelyyskyvyistäni ja säheltämistaidoistani. Kuinka lahjakas voi yksi ihminen voi kolhoudessa olla?

Pienistä söhellyksistä huolimatta Ugissa oli taas mukavaa. Leivoin pullaa, rapsutin luppakorvia ja heiluin kameran kanssa pihalla taivaanrannan helottaessa niin voimakkaan lappapuuron värisenä, että melkein silmiin meinasi sattua. Kun eivät kaupungin valot kiilu räikeästi, näkee kunnolla taivaan värikirjon ja tähtitaivaan.


Kun minireissultamme takaisin Turun kamaralle kotiuduimme, piti tietenkin tuikata muutamat tuikut tunnelmaa tuomaan. Talo on vielä pystyssä eli toivon mukaan söhellysten, kuten on monen muunkin asian laita, määrä ei ole loppumaton.
  
Muutoin vuoden viimeisellä viikolla ei sen kummemmin ole mitään eriskummallisuuksia ollut. Olen ollut töissä ja tuijottanut näyttöpäätettä, näpytellyt näppäimistöä, hörppinyt teetä eli toimittanut kaikenlaisia tuiki tärkeitä juttuja. Olen hölmistyneenä seurannut nuorten Leijonien vaisua toimintaa kaukalossa ja toisaalta ilahtunut suomalaisotteista rapakon takaisessa liigassa. Olen huvittuneena pohtinut kulttuurien välisiä eroavaisuuksia; uutisia katsellessani hoksasin Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenin siteeraavan suomalaista sananlaskua niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ameriikkalaisittain tulkittuna fraasi on lataukseltaan ihastuttavan positiivinen - Bidenin ajatus on, että hyvää kun toisille antaa, saa sen takaisin monin kerroin. Itse olen useimmiten kuullut sananlaskua käytettävän vähemmän positiivisessa hengessä ja enemmänkin varoitusluonteisena kehoituksena (sitä saa, mitä tilaa). Viimeaikaisten tapahtumien perusteella voisi tosin tehdä olettamuksia, että ehkäpä kaltaiselleni kolholle sananlaskut avautuvat väkisinkin lähinnä kehotuksina varovaisuuteen ja järjen käyttöön. 

Jokaiseen pikkuiseenkin tarinaan olisi hyvä saada jonkinalinen punainen lanka tai fiksu hoksaus mukaan. Tämän epämääräisen horinan opetus on se, että kuumaa vettä käsiteltäessä on syytä keskittyä tekemiseensä, ellei halua koristella ihoaan kipeähköillä rakkuloilla, joskin onhan se nyt aika runollista, että saa alkavan vuoden kunniaksi palovamman puurokattilasta, mutten silti suosittele ketään testaamaan samaa.

Olipahan ainakin kyseenalaisella tavalla jännittävä vuodevaihde. Darraa ei oo kun ei ehi tulla, palovamma ja täältä taas tullaan! Toivottavasti teillä oli vähän vähemmän turhaa äksöniä?

2 kommenttia:

  1. Otsikon perusteella luulin jo, että oli sattunut onnettomuus ilotulitteiden kanssa. Ei onneksi sentään. :D

    Kaadoin viime kesänä kiehuvaa vettä jalkani päälle (kohelsin saunassa), joten pystyn hyvin samastumaan kokemukseesi. Onneksi päälle läikkyneestä kiehuvasta vedestä saadut palovammat paranevat aika nopeasti, ne kun eivät yleensä ole kovin syviä, koska kaadettu vesi virtaa niin nopeasti ihon yli eteenpäin. Minäkin pystyin jo pari päivää tapaturman jälkeen patikoimaan palovammaisella jalallani ihan kohtuulliesti.

    Meillä uudenvuodenvietto oli poikkeuksellisen rauhallista, kun kaikilla oli enemmän tai vähemmän flunssaa. Katsottiin leffoja ja käytiin tsekkaamassa Turun ilotulitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kamala, kiehuva vesi yhdistettynä jalkaan kuulostaa kammottavalta - käsivaren kanssa nyt pystyy elämään, mutta voisi kuvitella, että kenkien survominen kipeään jalkaan ei välttämättä ainakaan aluksi miellyttävä koitos ollut. Onneksi tokenit jo parissa päivässä!

      Vesi on onneksi armollinen litku ja mieluummin kiehuvan nesteen omaan käteeni otan kuin vaikkapa pöytään kurkottelevan kirsun päälle. Ilotulitteista ei sentään kyse ollut, sillä ruukaan pysyä tulituksista mahollisimman kaukana. :)

      Itte asiassa teidän uusi vuosi kuulostaa oikein mukavalta, joskaan lentsuilun olisi voinut skipata. Mutta leffojen katselu on aina hyvä tapa viettää aikaa! :D

      Poista