maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 tapahtumat

Ja niin on yksi vuosi ihmishistoriassa päättynyt ja uusi alkanut. Kokonaisuutena 2016 lienee jäävä kirjoihin globaalisti tarkasteltuna jokseenkin hämmentävänä, kummallisena ja jopa ahdistavana, mutta yhden ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna päättynyt vuosi oli ihan siedettävä koitos. Niin mukavia kuin vähemmän miellyttäviä juttuja mahtui yhden vuoden kyytiin, mutta sellaista on elämä. Metsään menemällä ja mukaviin juttuihin keskittymällä mieli väkisinkin rauhoittuu. Tätä ajatusta vaalin koko vuoden ajan. 

Tammikuussa ihastelin Naantalin kauneutta Ruonan kallioilla sekä Kuparivuorella ja pohdin talvipukeutumista. Hiihtelin mahdollisimman paljon, rapsuttelin kahta koiraa ja tykästyin muun muassa keltajuureen. Jännäsin jääkiekkoa ja tuuletin villisti kotona, kun junnujen mestaruus ratkesi. Kirjoittelin gluteenittomasta britakakusta, ja tästä jaarittelusta on tullut yksi blogihistoriani luetuimmista teksteistä. 

Helmikuussa pidin yllätysloman ja läksin muutamaksi päiväksi kotiseuduilleni pohjois-Kolariin porojen keskelle. Tarvoin umpihangessa lumikengillä, nautin maisemanvaihdoksesta ja join äidin tekemää marjamehua. Teki kipeää vyöryä junan kyydissä Turkua kohti, mutta jäätyneen Haunisten altaan päällä köpötteleminen loman päätteeksi teki eetvarttia.


Maaliskuussa ikäännyin, tympäännyin työmarkkinoiden tuputtamaan erityisosaamiseen, vaihdoin työpaikkaa ja pääsin käymään katsomassa yhden ja toisenkin Kärppäin pelin paikan päällä. TuToakin kävin kannustamassa, mutta oman mustakeltaisen joukkueen näkeminen turkulaisessa hallissa oli mahdottoman hieno elämys. Huhkon pehmeänkeltaisen kartanon maillakin käväisin pyörähtämässä ja Vaskipolun varrella lumessa tarpomassa, ja yksi piski poseerasi varsin uljaasti Valkiasvuorella

Huhtikuussa hoilotin Sannin lauluja matkalla Meri-Teijoon ja Teijon kansallispuistoon, ihastuin Huhkonkoskeen ja totesin, että minulla on aivan ihania serkkuja ja ystäviä. Hoksasin, että inkiväärillä maustettu tumma suklaa on ehdottomasti paras retkieväs. Raisionjoen varrella oli kuun alkupuolella harmaata, mutta Pirunpesällä lenteli jo perhosia. Hunteerasin vähän bloggaamista.

Toukokuussa kadehdin Vaarniemen kallioiden mutkissa ja notkoissa asuvien menninkäisten asuimistoja ja sekosin norppakamerasta. Ikävöin äitiä ja jouduin pesismatsiin. Kaarinan upein paikka löytyi Kuusiston aavemaisilta linnanraunioilta, joskin Rauhalinnan viehättävät pikkupolut ja loputon valkovuokkomeri tekivät myös vaikutuksen. Ahtauduin valkoisiin farkkuihin, vahtasin jääkiekkoa, piipahdin Uudessakaupungissa  ja seku vain Porissa ja tarkkailin, kuinka kevät vaihtui vähitellen kesäksi.


Kesäkuussa rakastuin Nautelankoskeen ja sitä kiertävään luontopolkuun. Hiippailin talouteni könsikkäiden kanssa Pomponrahkan suoalueella kauan ennen säädyllistä kahvinkeittoaikaa. Söin kaura-spelttikeksejä ja vietin juhannusta tekemättä sen kummemmin mitään erityistä, koska ei ole pakko. Hamaronvuorella ja Korkiavuorella kesä oli ehtinyt jo pitkälle. 

Heinäkuussa hikoilin helteessä ampiaishameessa, tuuletin Portugalin voittaessa viimein ison pokaalin ja lymysin kesäpuvussa koreilevan Aurajoen reunuksen ryteiköissä. Paasasin humanismin puolesta ja möngin mustikkametsässä. Raisionlahdella ja Uikkupolulla oli vehreää ja rehevää. En pitänyt varsinaista kesälomaa, mutta karkasin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kolariin.


Elokuu alkoi Pirunkurussa ja Kesängin huipulla, Kellostapulin rinteillä ja Kukaksella. Pakasaivoakin kiertelin serkkuseurassa. Köpötin jossain Kerttulan metsikössä ja toteutin pitkäaikaisen haaveeni käymällä Seilissä. Mussutin pinaattilättyjä ja nautin loppukesän tunnelmasta.

Syyskuussa historiahörhö sai henkistä ravintoa Brinkhallin kartanon tiluksilla. Kävin kahvittelemassa Uudessakaupungissa ja kiipeilin Pirunkirkon patikkareitillä sinne ja takaisin. Helsingissä vierähti yksi viikonloppu juhlatamineissa ja yllätyksekseni onnistuin nappaamaan kuvan söpöstä minkistä, mutta Ruskon eriskummallinen kivi ja siihen leppoisasti nojaava mänty muodostivat ehkä kuukauden hienoimma yllätyksen.

Lokakuussa höpisin nakukakusta ja vastapainoksi pohdin suhdettani liikuntaan. Kiertelin Vaskijärven luonnonpuistossa ja viiletin retkeilypöksyissä. Rupesin salaa jo kuuntelemaan joululauluja silloin tällöin ja julistin Turun mustavalkoiseksi, kun kävin katsomassa derbymatsia paikan päällä. Esittelin kylään saapunelle kotikaupunkia ja kiertelimme yhdessä Turusta Kaarinaan ja takaisin yhden päivän aikanaMaskun puolellakin kävimme; Rivieran hiekkarannat huusivat lokakuussa hiljaisuutta, ja Karevansuolla oli kaunista. 


Marraskuussa analysoin ystävyyden ulottuvuuksia ja olin todella onnellinen saadessani äidin Turkuun kylään. Kirjoitin kolmesta asiasta tyypilliseen tapaani höpisemällä ummet ja lammet. Hehkutin talvimatkapyöräilyä, mutta joku pösilö pölli pyöräni. Kävin kuuntelemassa Saraa ja odotin jouluvapaita kuin kuuta nousevaa. 

Joulukuussa Naantalista löytyi kiva metsäinen sopukka ja kylästelin Uudessakaupungissa muutamaan otteeseen. Ihailin lumihippusten vyöryä Turunmaalla ja hihittelin Ismo Leikolan jutuille joulukuun ensimmäisellä viikolla. Koko vuotta leimannut kiire tuli vyöryen niskaani, mikä heijastui suoraan postautahtiin - kun aivot käyvät ylikierroksilla ja aikataulut paukkuvat, ei oikein meinaa aika saatikka sitten energia riittää kaikkeen. Joulu soljui lempeästi, joskin kokonaisuutena joulukuu oli kuin tiivistelmä koko vuodesta: sekalaisesti poukkoilevien ajatusten ja kiireen vuorottelua.

Sellainen oli blogivuosi. Blogissani olen nähtävästi käsitellyt aika paljon pieniä retkiämme niin luontoon kuin lähikyliin, hehkuttanut juureksia, kuvaillut koiran kirsuja, hehkuttanut jääkiekkoa ja jonkin verran höpissyt rytkyistä. Olen paasannut ja pohtinut vähän sitä sun tätä. Vuoteen 2016 mahtui paljon kaikkea, joskin erityisesti loppuvuotta kohti lisääntyneet murheet ja ressit ynnä ärhäkkä refluksi varjostivat vähän kahdentoista kuukauden vyyhtiä. Kiire kantapäillä, pää pilvissä ja polvet ruvella etenin kuukaudesta toiseen, vaikkakin luonnollisesti paljon oli iloisia asioita vuoden kierrossa. Vietin aikaa hyvässä seurassa ja tulin todenneeksi, että minulla on ihan loistavat sukulaiset, serkut ja ystävät. Parrakkaan puoliskoni kanssa tehdyt reissut lähikaupunkeihin ja pikkulomat kotiseuduillani virkistivät mieltä.

Jos nyt loppuvuoden sivuuttaa, ihan kiva vuosi 2016 oli - näin, koin, luin, nautin, rakastin, nauroin ja söin aika paljon. Siedettävä kuukausisatsi siis jo päättynyt vuosi oli, mutten pistäisi pahakseni, jos alkanut vuosi olisi edes pikkuriikkisen parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti