keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Naantalin auringon alla


Kävimme taas vaihteeksi eräänä päivänä Naantalissa liitelemässä jäällä. Edellisestä kerrastahan ei ennättänyt kuin muutama viikko vierähtää, mutta Turusta kun ei pitkä matka ole kaunista pikkukaupunkia tutkailemaan, tulee merikylässä vierailtua aika usein. Meren tuoksut, saariston läheisyys, hurmaavat vanhat huushollit, jotka siellä täällä kylää koristavat, ja tunnelma houkuttelevat tekemään päiväreissuja Naantalin suuntaan epäsäännöllisen satunnaisesti.

Kaiken lisäksi sekä minulla että parrakkaammalla tyypillä on juuri nyt mahdoton hinku päästä meren jäälle taapertamaan. Pitäähän sitä loppukiri talvipuuhasteluun ottaa ennen kuin kevät ottaa lopullisesti vallan Varsinais-Suomessa. 




En koe valtavaa, rannatonta ulappaa toljatessani olevani ihan omalla mukavuusalueellani, mutta talvisena ja kenties jopa aurinkoisena pakkaspäivänä uskallan jopa minäkin kaikessa maakrapuisuudessani ottaa tutisevia askeleita merelle päin. Jäätynyt meri on uskomattoman uljas näky. On myös aika ruhtinaallinen tunne, kun voi mönkiä jäällä ilman välitöntä hukkumisen uhkaa. 

Emme ihan Seiliin tai Utöhön asti lähteneet jääreittejä pitkin vaeltamaan, emmekä kovinkaan kauas rantaviivastakaan syöksyneet, vaan välillä kävimme tutkailemassa pikkusaarten, jotka Naantalin edustalle ovat aikain saatossa muodostuneet, metsikköjen karahkavalikoimaa. 




Jälleen kerran Naantalin aurinko mollotteli varsin iloisesti taivaalla ja jopa vähän lämmitti poskipäitä - eivät höpinät Naantalin auringosta liene täysin tuulesta temmattuja. Tuuli muuten melkein tempaisi poppoomme mukaansa, kas kun aivoihin asti ulottuva järjetön viima puhalsi sielunsa kyllyydestä vasten naamojamme. Viimaa väistellessä joutui lyllertämään välillä melkeinpä selkä kumarassa, mutta toisaalta havaitsimme hienoa jäätaidetta, kun jouduimme mönkimään kasvot maata kohti suunnattuina. 



Koska Muumimaailman kupeessa kuljimme, tuli väkisinkin mieleen, että itse Jäärouva oli värjännyt jään paikoitellen hohtavan siniseksi ja joissakin kohdissa myös vihertäväksi sekä luonut upeita jääkukkia jäätyneen meren pintaan. Kuinka kaunis elementti jää onkaan! (Lumirouva sen sijaan oli mielestäni Mörön ohella varsin pelottava ilmestys, kun muumeja tapitin polvenkorkuisena [eritoten hyinen taustamusiikki meni luihin ja ytimiin asti].)




Olimme liikkeellä sen verran myöhään iltapäivällä, että aurinko alkoi reissumme aikana hitaasti hiipua kohti horisontissa häämöttäviä pikkusaaria. Ajankohta oli kuitenkin varsin mainio ulkosalla hyörimiseen ja maailman väriloiston ihailemiseen; taivas oli upean sininien mutta seuraavassa hetkessä jo oli havaittavissa hitunen kultaa, ja pilvissä saattoi huomata jopa pikkuriikkisen pienen pilkahduksen purppuraa. Niinpä yhdessä ilmansuunnassa värimaailma oli kovin sinivoittoinen siinä missä toisella puolella oli kullan ja punan aika.


Emme olleet ainoat kulkijat, jotka olivat uskaltautuneet jäätä kokeilemaan; vastaan tuli etenemiskeinoikseen jalkapatikan valinneita tyyppejä siinä missä moni liiteli merellä luistellen. Varjoliitäjiäkin piskin kauhuksi oli havaittavissa - ei voi rekkuparka aina ymmärtää ihmisten hömpötyksiä. Luistelijoiden viipottelua katsellessani iski väkisinkin pienimuotoinen hinku tunkea luistimet räpylöihini, mutta järki kolkutti ystävällisesti olkapäätäni saman tien päiväunelmiin vaivuttuani ja muistutti, että tasapainoelimeni toimivat tarpeeksi ailahtelevaisesti ihan ilmankin jäätä. Luisteluyrityksissäni saattaisin vähintään nyrjäyttää niskani. 

Naantalissa ei satama-alueesta tarvitse kovinkaan kauas kömpiä, kun mahdottoman muhkeat kalliot puskevat esiin. Oranssia, vaaleanpunaista, sammaleenvihreää... kallioilla näkyi melkoinen värikirjo iltapäiväisen auringon leikitellessä valon kanssa. 




Kallioiden tuntumassa kurkisteli monen monta karahkaa, jotka sinnittelevät jokseenkin haastavissa olosuhteissa. Yhdellä puurouvalla- tai herralla näytti olevan melko paha känsäongelma varvasosastolla.


Sellainen oli kahden parrakkaan tapauksen ja yhden takkutukan reissu nätissä Varsinais-Suomen pikkukaupungissa. Aurinkoa riitti, kauneutta piisasi, tuulta pukkasi ja toppatakki kahisi eli kaiken kaikkiaan pieni mutka jäälle oli varsin mukava koitos. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti