torstai 1. maaliskuuta 2018

Jäätä pitkin

Viikonloppuisin haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkosalla. Reppu selkään, eväät mukaan, mukavat (talvisin toppaiset) housut jalkaan ja eikun menoksi. Olympialaisten aikaan elämisen aikatauluttamisessa on luonnollisesti ollut suunnattomia haasteita, sillä tietenkin penkkiurheilijan pitää katsoa kaikki mahdolliset hiihtolähetykset, curlingit ja freestylet ja niin edelleen. Onneksi jo maaliskuuta kohti edetään ja aurinko suvaitsee näyttäytyä taivaalla pitkälle iltapäivään, joten aikaa on ulkosalla reippailuun, vaikka aamupäivän olisi vahingossa hukannut töllöttimen toljottamiseen.

Näin saaristokaupungissa asuessani minulla on ollut tavoitteena päästä joka vuosi köpöttelemään ainakin kerran jonkin jäätyneen vesialueen päällä. Täytyy myöntää, että olen todella arka jäällä liikkumisen suhteen, mutta nössöydestäni huolimatta olen köpötellyt muun muassa Haunisten tekoaltaalla ja tietenkin merellä.

Parisen viikkoa sitten läksin kaverin kanssa pienelle kaupunkiretkelle Aurajoen vartta pitkin. Päivä oli harmaa, ja aurinko ei meinannut jaksaa purjehtia esiin tasaisen pilvimassan takaa esiin, muttei se menoa haitannut. Lumessa kelpasi talsia. (Talvisesta Aurajoesta olen muutamaan otteeseen turinoinut aiemminkin, kuten myös joen varrelta löytyvistä mielenkiintoisista kohteista, esimerkiksi Kieterinmäestä, Ravattulan Ristimäestä ja tietty Halistenkoskestakin).



Halistenkosken kohdalta loikkasimme polulta syrjään ja jatkoimme matkaamme jäällä. Tänä vuonna on onni potkaissut ja Turun suunnalla on ollut sen verran tujuja pakkaspäiviä, että joen jää tuntui varsin vakaalta jopa pelkurin jalkojen alla. Lähipiirini suureksi iloksi hoen ärsyttävyyteen asti joka vuosi, kuinka Turku ei ole parhaimmillaan talvisin; yleensä lumihiutaleet välttelevät Turkua kuin ruttoa, pakkaspäivät eivät ole kuulaan kirkkaita, ja kadut ovat lähinnä joko likaisen loskan tai kallot murskaavan jään peittoamat. Jos tapahtuu ihme ja lunta tupruttelee Tuurunmaalle, on kyseessä yleensä noin kahden tunnin mittainen tuokio. Ihmeitä vissiin kuitenkin tässä maailmassa tapahtuu, sillä tänä vuonna talven ystävät on otettu Turussakin huomioon. Pakkasukko on ollut visiitillä ja lunta on jopa ihan miellyttävän paljon. Kuinka kaunis on maa, kun lumista huttua piisaa!

Hyvä oli siis ulkoilijoiden taapertaa, kun pieni pakkanen nipisti nenää ja pienet lumihahtuvaiset leijailivat hiljalleen maahan. Hirveästi ei kulkijoita vastaan tullut, mikä oli ihan hyvä juttu, sillä mukana ollut piski oli aika puheliaalla tuulella. Sillä oli koko ajan jotain örinää, murinaa, tuhinaa ja röhkimistä ilmoitettavanaan.


Koska olen yksinkertainen ihminen, monesti yksinkertaiset asiat sykähdyttävät. Esimerkiksi jäällä kävely. Kuinka lapsellisen iloiseksi aikuinen ihminen voikaan muuttua ihan vaan kävellessään jäätyneen joen päällä? Talven lapsi mä oon ja pöljä luonteeni on. 

Jolkottelimme aikamme jäällä, mutta kaikki hyvä on tietenkin aikanaan, joten mekin punnersimme takaisin rantaan. Joella olisi voinut köpötellä pitempäänkin, mutta jossain vaiheessa on osattava vaan luovuttaa ja mentävä eteenpäin. Hyvä niin, sillä eteenpäin mennessään voi löytää jotain uutta ja jopa vähän parempaa. Tässä tapauksessa päädyimme Kuralan kylämäen, Turun kaupungin omistukseen kuuluvan museo- ja kulttuurivirkistysalueen, suuntaan. Olen monesti siitä ohitse kulkiessani huntsinut, millainen paikka on kyseessä, mutta jättänyt sinne menemättä, koska olen vähemmän fiksu. Ulkoilualue on ympäri vuoden avoinna, ja upeita museorakennuksia sekä tietenkin eläimiä pääsee ihailemaan kesäisin.




Kylämäeltä pääsee kuitenkin suuntaamaan kohti kivaa luontopolkua, joka jälkikäteen tutkittuna osoittautui merkatuksi Kohmo-Kurala -reitiksi. Jatkoimme polulta Kohmon suuntaan ja päädyimme aivan ihastuttavan metsäpolun varrelle. Pieni puro, Jaaninoja,  jota mukaillen polku kuljetti meitä, oli saanut ohkaisen jääkerroksen ylleen, ja vahvat kuuset olivat lumikuorrutteen peitossa. Itselleni Kohmon suunta on jäänyt vieraaksi, joten oli valaisevaa käydä tutkailemassa täysin uutta maisemaa ja todeta, että viehättävässä metsikössä sielu lepää. 


Jälleen kerran tuli todettua, että pitäisi ahkerammin lähteä tutkimaan asuinkaupungin luontomahdollisuuksia arkemmin. Aina löytää uutta, jos vain rohkaistuu lähtemään ovesta ulos.

2 kommenttia:

  1. Tätä oli hauska lukea - niin tuttuja nurkkia mutta kuitenkin myös uusia näkökulmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle Kohmon suunta on jäänyt oikeastaan täysin oudoksi, mitä nyt Aurajoen varrella kulkiessa on ehkä varvas saattanut osua Kohmon puolelle. Oli sen verran nätit maisemat, että jäin ihmettelemään, miksen ollut aiemmin lähteny jatkamaan Kylämäeltä Kohmoon päin. Noh, joka päivä oppii uutta. :)

      Poista