sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kalmasvuorella


Turussa asumisen ehdoton hyvä puoli on historian humina, joka kaikuu komeasti eri kaupunginosissa. Vaikka kaupunkia vaivanneet palot ja myös Turun tauti ovat tuhonneet paljon kaunista ja arvokasta arkkitehtuuria, muutaman upean pytingin lisäksi kaupungissa tai sen tuntumassa on vielä jäljellä muutama historiallisesti kutkuttava paikka ja luontokohde.

Yksi mielenkiintoisimmista paikoista on Kalmasvuori, joka ylpeänä tuijottaa kaupunkimaisemaa Länsikeskuksen ja Teräsrautelan suunnalla.  Olen aiemmin sepustanut historiallisesti arvokkaasta mäennyppylästä, mutta jokaisella käyntikerralla tulee ymmärtäneeksi, kuinka mitättömän pieni osanen maailman kulkua yksi ihminen on. Kalmasvuorella ovat esivanhempamme talsineet jo vuosisatain ajan, mikä on varsin kiehtova ajatus.




Yhtenä aurinkoisena sunnuntaina, kun lunta oli vielä Turun talveen suhteutettuna roimasti metsissä, teki mieli pitkästä aikaa käydä kiertelemässä Kalmasvuoren suunnalla. Mäkipahanen on tiiviisti asutusalueen keskellä, mutta Paavonpolkuja pitkin hipsimällä pääsee huiputtamaan kukkulan. Ihmisten takapihoille ei siis suinkaan joudu pyörimään, vaan hurjan vuoren laelle pääsee ihan säädyllisiä reittejä pitkin. 

Alkumatka taittui varsin auringoisissa merkeissä; taivas oli sininen kuin Fazerin suklaalevyn käärepaperi, ja muutaman sentin paksuinen lumikerros heijasteli taivaan sävyjä. Pakkasta oli mittarissa muutaman asteen verran, joten puitteet olivat täydelliset ulkoiluun. Aurinkoa vissiin kuitenkin ujostutti viipyä estradillaan, sillä se päätti mennä piiloon aikansa parrasvaloissa paistateltuaan. Välillä metsikön värit hehkuivat kirkkaina auringon valossa, mutta seuraavana hetkenä pehmeä utukerros verhosi maailman. Eipä se toki maisemista intoilua haitannut.

Vihreät katajat, pikkuruiset männynalut ja uhmakkaasti taivasta vasten kaartuvat kelot reunustivat kalliokivien välissä mutkittelevaa reittiämme. Kanervamättäät olivat tiukasti lumen alla piilossa, mutta pitäähän toki menninkäisillä ja maahisilla olla edes välillä rauhaa maallisen maailman hälinöistä.


Olen muutamaan otteeseen vieraillut Kalmasvuorella, mutta aina sellaiseen ajankohtaan, ettei eläimistöä ole ollut havaittavissa. Lintujen kujerrusta on kesäaikaan saattanut kuulua, mutta muutoin ketut ja muut metsänelävät ovat todenneet, että parempi on pysytellä piilossa kuin näyttäytyä hörhn edessä. Tälläkin reissulla oli heikko saldo eläinten bongailun suhteen, mikä toki ei sinänsä ihmeellistä ollut, sillä liikun metsässä yhtä hiljaa kuin vaadinten perässä laukkova hirvasporo syksyllä. Siellä täällä näkyi sentään jäniksen jälkiä ja papanoita, joita ystäväni karvareuhka terrieri olisi kernaasti maistellut. Ihme tyyppi, en voi muuta todeta. Papanoita se ei onneksi mussutellut, mutta muutaman karahkan se nappasi hampaisiinsa ja rintakarvat pörheinä tepasteli ympäriinsä kuin suurenkin saaliin napannut leijonakuningas. 

Leijonakuninkaasta tulikin mieleeni, että kyseinen pläjäys on yksi hienoimmista teoksista ehkä ikinä. Tai on 101 dalmatialaistakin kiva. Myös Pocahontaksesta tykkäsin. Leijonakuningas on kuitenkin omaa luokkaansa. Ei huolen häivää, päivä on huoleton!


Kalmasvuori on yksi lempipaikoistani Turussa historiallisuutensa ja vivahteikkaan maisemansa ansiosta. Harvemmin on tullut isoja ihmismassoja vastaan, joten vuoren saa valloittaa itsekseen. Olen kirjoitellut blogissani pariin otteeseen Kalmasvuoresta tarkemmin ja siitä, millainen maisema on elokuussa ja tammikuussa. Eri vuodenaikoina Kalmasvuoren monipuolisuus tulee hyvin esiin; kesäisin rosoiset kalliopinnat houkuttelevat kiikkumaan, talvisin Kalmasvuori on kuin hattarainen talven ihmemaa. Lumikerros ei ollut maaliskuun retkellä kovinkaan paksu, mutta nilkkoja myöten sai vaahtokarkissa kahlata. 

Helppo oli höynähtäneen hiippailla, kun hanki oli paikoitellen kantava alla ja kun taivas kirkasna kaareutuu. Näin suurista ajatuksista täyttyi mieleni, kun eteenpäin talsin. 


Autottoman näkökulmasta Kalmasvuorelle on helppo päästä: 300-linjaiset bussit kulkevat aivan kukkulan juurelta. Keskustasta ei ole kuin muutama kilometri mäen tuntumaan, joten jos joku ei ole vielä käynyt tutustumassa historialliseen ja varsin mielenkiintoiseen kukkulaan, kannattaa käydä tutkimusretkellä.

2 kommenttia:

  1. Siis toi on tosi mielenkiintoisen kuuloinen lähiluontopaikka, jossa mä en tietääkseni ole koskaan käynyt. "Tietääkseni", koska saattaa olla, että olenkin jonkun seurassa seikkaillut, mutta en vain ole kuullut tai en muista kuulleeni paikan nimeä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalmasvuori on todella hieno paikka! Voisin veikata, että luontoihmisenä olet saattanut jo vuoren huiputtaa. Tajusin vasta aikoinani Turun seudun luontoretkiopasta plärätessäni, että Kalmasvuori oli ihan tutulta vaikuttava paikka. :D

      Poista